1.12.2005
Suomalaisesta GNT:stä tulee Pohjoismaiden suurin IT-tukkuri
GNT ostaa Santech Micro Groupin
Suomen ja Baltian alueen suurin tietotekniikan ja viihde-elektroniikan tukkukonserni GNT on allekirjoittanut sopimuksen IT-tukkukonserni Santech Micro Group AS:n koko osakekannan ostosta. Kauppaan kuuluvat SMG-tukkuriyhtiöt Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Kaupan ulkopuolelle jäävät SMG:n IT-jälleenmyyjätiimit sekä Tanskan yhtiö.
GNT:n ja SMG:n yhteenlaskettu proforma-liikevaihto vuonna 2004 oli noin 1,3 miljardia euroa. Yhtiöiden vuoden 2005 proforma-liikevaihdon arvioidaan olevan 1,5 miljardia euroa. Kaupan toteutuminen edellyttää vielä kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Kauppahintaa ei julkisteta.
Kaupan myötä GNT:stä tulee Pohjoismaiden suurin IT-tukkuri. Kauppa laajentaa GNT:n toimintaa Norjaan ja nostaa yhtiön yhdeksi suurimmista IT-tukkureista Ruotsissa. SMG:n henkilöstö Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa siirtyy GNT:n palvelukseen. Yhtiöiden kokonaishenkilöstömäärä on noin tuhat.
"GNT:tä ja SMG:tä yhdistää paikallisuus, kustannustehokkuus ja keskittyminen lisäarvoa tuottavaan asiakaspalveluun. Yhdessä olemme merkittävä pohjoismainen toimija, joka uskoo paikalliseen läsnäoloon ja johtoon. Merkittävä kilpailuetumme muihin alan toimijoihin nähden on oma logistiikka jokaisessa maassa, minkä ansiosta pystymme palvelemaan asiakkaitamme ja päämiehiämme nopeasti ja joustavasti", GNT:n toimitusjohtaja Mika Junnila kertoo.
"SMG:llä on todella hyvät suhteet laajaan joukkoon päämiehiä ja jälleenmyyjiä Ruotsissa ja Norjassa. Kun yhdistämme niihin GNT:n tehokkaat toimintamallit, työkalut ja järjestelmät, uskomme saavuttavamme entistäkin parempia tuloksia ja vahvaa kasvua", Junnila jatkaa.
GNT-konserni ilmoitti tiistaina 29.11.2005 ostavansa suomalaisen äänitejakelija Hot One Groupin, jonka kautta kulkee noin puolet Suomessa myydyistä äänitteistä. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 28,5 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
GNT-konserni
Mika Junnila, toimitusjohtaja
Mediayhteydet:
Christina Forsgård, Netprofile Finland Oy
puh. (09) 6812 080 tai 040 571 9192
christina@netprofile.fi
GNT on Suomen ja Baltian alueen suurin IT-tukkuri. Yhtiö harjoittaa tietotekniikkatuotteiden ja komponenttien sekä peli- ja viihde-elektroniikan tukkukauppaa Suomessa, Ruotsissa, Baltian maissa ja Puolassa. GNT-konsernin edustamia tuotemerkkejä ovat mm. 3Com, Acer, Canon, Electronic Arts, Fujitsu-Siemens, F-Secure, Hewlett-Packard, Hitachi, IBM, Kingston, LG, Microsoft, Motorola, Philips, Samsung, Siemens, Sony ja Viewsonic. Konsernin pääkonttori ja keskusvarasto sijaitsevat Tampereella. Yhtiöllä on toimipisteitä lisäksi Helsingissä, Turussa, Oulussa, Tallinnassa, Riikassa, Kaunasissa, Vilnassa, Norrköpingissä, Tukholmassa ja Wroclawissa. Yhtiön palveluksessa työskentelee 596 henkilöä. GNT kuuluu itsenäisten eurooppalaisten IT-tukkureiden yhteistyöelimeen European Wholesale Groupiin EWG:hen. Lisätietoja: www.gnt.fi
|