In English | GNT GROUP |
UUTISET 2009

18.3.2009
Canon: Vuoden yhteistyökumppani 2008 on GNT Finland Oy!

Kevätmalliston esittelyn yhteydessä Canon palkitsi vuoden 2008 aikana ansioituneita jälleenmyyjiä ja yhteistyökumppaneita. Tunnustuksia jaettiin kaikkiaan neljässä kategoriassa.

Vuoden Yhteistyökumppaniksi 2008 valittiin GNT Finland Oy.
Valinnan perusteena oli vahva nousu ykköstukkuriksi Pohjoismaissa, ja Suomen Canon ykköstukkurin aseman edelleen vahvistaminen. GNT Finland Oy teki vuonna 2008 Canon-ennätysmyynnin niin vuosi-, kuin kvartteritasollakin.

”Canon-GNT-akselilla yhteistyö on toimii monen vuoden kokemuksella sujuvasti ja on ulospäin läpinäkyvä. Palvelutaso, mikä tällä yhteistyöllä on saavutettu, on paljon muutakin kuin tavaroiden siirtämistä; saatavuuden turvaaminen, lähetysten ajoitukset, hinnoittelun oikeellisuus, valikoiman laajuus, markkinointitoimenpiteet ja monet muut asiat ovat syvän yhteistyö tulosta.
Tuoteryhmien tasapaino laitteistojen ja tarviketuotteiden kanssa on säilynyt oikeana nopean kasvun rinnalla. Peruskiveksi Canon kanssa työskentelyyn on muodostunut suuri luottamus molempien organisaatioiden henkilökuntaan ja heidän osaamistasoon. GNT:n Canon-teamien henkilöt tuntevat kuuluvansa "samaan porukkaan" Canonin yhteyshenkilöidensä kanssa.”
Kertoo GNT:n Display and Image -tiimin Business Unit Manager Antero Huhmo

 

Jälleenmyyjistä palkittiin:
Vuoden Tavaratalo 2008: Anttila Oy
Vuoden Erikoiskauppa 2008: Veikon Kone Oy Valinnassa

Vuoden Canon-myyjä 2008: Petteri Kaustinen, Anttila Kokkola

 

 

Top Top