3.8.2006
Applen koko tuotevalikoima GNT:n jakeluun
Suomen ja Baltian alueen suurin tietotekniikan ja viihde-elektroniikan tukkukonserni GNT on solminut Applen kanssa jakelusopimuksen kaikkien Apple-tuotteiden jakelusta Suomessa. Applen tuotteita ovat muun muassa iPodit, Mac-tietokoneet ja palvelimet sekä näihin liittyvät oheislaitteet ja ohjelmistot.
"Applella on vahva brändi ja laadukkaat tuotteet. Uskomme, että viihde-elektroniikan ja design-tuotteiden myynti kasvaa tulevaisuudessa, ja siksi haluamme vahvistaa viihdepuolen tarjontaa", GNT Finland Oy:n tuotemarkkinointijohtaja Mika Eronen sanoo.
GNT:n automatisoidun logistiikkakeskuksen ja laajan jälleenmyyjäverkoston avulla Apple pyrkii tehostamaan tuotteidensa jakelua ja kasvattamaan myyntiä Suomessa. GNT harjoittaa tietotekniikkatuotteiden ja komponenttien sekä peli- ja viihde-elektroniikan tukkukauppaa Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Baltian maissa ja Puolassa.
"GNT:n avulla pystymme tarjoamaan tuotteitamme kuluttajille nykyistä laajemmin. GNT on pitkään tehnyt yhteistyötä kodinelektroniikkaa myyvien jälleenmyyjäketjujen kanssa, mikä sopii meidän tavoitteisiimme mainiosti", Applen maajohtaja Kristian Nieminen sanoo.
Lisätietoja:
GNT Finland Oy
Mika Eronen, tuotemarkkinointijohtaja
Apple Finland
Kristian Nieminen, maajohtaja
GNT on Pohjoismaiden ja Baltian alueen suurin IT-tukkuri. GNT harjoittaa tietotekniikkatuotteiden ja komponenttien sekä peli- ja viihde-elektroniikan tukkukauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Baltian maissa ja Puolassa. GNT-konsernin edustamia tuotemerkkejä ovat mm. 3Com, Acer, Adobe, Canon, Electronic Arts, Epson, Fujitsu-Siemens, F-Secure, Hewlett-Packard, Hitachi, IBM, Kingston, LG, Microsoft, Motorola, Philips, Samsung, Siemens, Sony, Symantec ja Viewsonic. Konsernin pääkonttori ja keskusvarasto sijaitsevat Tampereella. Yhtiöllä on toimipisteitä lisäksi Helsingissä, Turussa, Oulussa, Tallinnassa, Riikassa, Kaunasissa, Vilnassa, Norrköpingissä, Upplands Väsbyssä, Oslossa, Sandefjordissa ja Wroclawissa. Lisätietoja: www.gnt.fi
Apple käynnisti PC-tietokoneiden vallankumouksen 1970-luvulla esittelemällä Apple II -tietokoneen ja loi PC-koneen uudelleen 1980-luvulla tuomalla markkinoille Macintoshin. Apple jatkaa edelleen innovaatioiden kehittämistä palkituilla pöytä- ja kannettavilla koneillaan, OS X -käyttöjärjestelmällään, iLife-ohjelmillaan ja ammattilaisohjelmillaan. Apple on myös digitaalisen musiikin kehityksen kärjessä iPod-musiikkisoittimien ja iTunes-verkkomusiikkikaupan ansiosta. Lisätietoja: www.apple.fi
|