23.5.2005
GNT solmi jakelijasopimuksen Acerin kanssa
Suomen ja Baltian alueen suurin tietotekniikan ja viihde-elektroniikan tukkukonserni GNT on tehnyt sopimuksen Acerin tuotteiden jakelusta Suomessa. Acerin tuotteiden toimitukset GNT:n kautta alkavat kesäkuun alkupuolella.
Acer on EMEA-alueen kolmanneksi suurin PC-toimittaja. Yhtiön tuotteet kattavat mm. kannettavat tietokoneet, työasemat, kotikäyttöön tarkoitetut pöytä-PC:t sekä litteät näytöt. Yhtiö on Euroopan markkinajohtaja kannettavissa tietokoneissa. Acer on noussut huomattavan nopeasti myös näyttömarkkinoilla, ja yhtiö on Suomen suurin TFT-näyttöjen toimittaja.
"Acer on ollut Suomessa viime vuosina suurin markkinaosuusvoittaja, ja olemme yltäneet kokonaistoimituksissa jo Suomen kolmanneksi suurimmaksi PC-toimittajaksi. Kasvumme on ollut erityisen nopeaa kannettavissa tietokoneissa, ja odotamme GNT:n tehokkaan logistiikan sekä laajan myyntiverkoston vauhdittavan edelleen liiketoimintamme kehitystä", sanoo Acer Finland Oy:n maajohtaja Jari Virta.
"Acerin tuotteet ovat erittäin hyvä lisäys valikoimaamme. Markkinoiden tehokkain ja kattavin jakelukanava on merkittävä kilpailuetu tietotekniikkatuotteiden nopealiikkeisessä myynnissä. Yhteistyön myötä pystymme auttamaan Aceria kasvamaan entistäkin merkittävämmäksi toimittajaksi Suomen markkinoilla", sanoo GNT Finland Oy:n tuotemarkkinointijohtaja Mika Nurminen.
Lisätietoja:
GNT Finland Oy
Mika Nurminen
Tuotemarkkinointijohtaja
Acer Finland Oy
Jari Virta
Country Manager
GNT on Suomen ja Baltian alueen suurin IT-tukkuri. Yhtiö harjoittaa tietotekniikkatuotteiden ja komponenttien sekä peli- ja viihde-elektroniikan tukkukauppaa Suomessa, Ruotsissa, Baltian maissa ja Puolassa. GNT-konsernin edustamia tuotemerkkejä ovat mm. 3Com, Canon, Electronic Arts, Fujitsu-Siemens, F-Secure, Hewlett-Packard, Hitachi, IBM, Kingston, LG, Microsoft, Motorola, Philips, Samsung, Siemens, Sony ja Viewsonic. Konsernin pääkonttori ja keskusvarasto sijaitsevat Tampereella. Yhtiöllä on toimipisteitä lisäksi Helsingissä, Turussa, Oulussa, Tallinnassa, Riikassa, Kaunasissa, Vilnassa, Norrköpingissä, Tukholmassa ja Wroclawissa. Vuonna 2004 konsernin liikevaihto oli 728 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa työskentelee 596 henkilöä. Lisätietoja: www.gnt.fi
Acer kuuluu maailman viiden suurimman PC-merkkivalmistajan joukkoon. Acer työllistää yli 28 000 henkilöä 120 yhtiössä 44 maassa ympäri maailmaa. Jälleenmyyjiä Acerillä on yli 10 000 yli 100 maassa ja muita yhteistyökumppaneita satoja ympäri maailmaa. Acer Finland Oy on perustettu vuonna 1996, ja yhtiön toimipaikka sijaitsee Helsingissä. Acer on yksi johtavista toimittajista myös Suomen PC-markkinoilla. Lisätietoja: www.acer.fi |